Pouttu: Vaadi oikaisua

Pouttu Nopeat

Kuinka nostimme Poutun valmisruoat tunnetuiksi tekoälyn avulla?

Haaste

Pouttu on kaikkien suomalaisten tuntema lihajalosteiden valmistaja. Nyt yritykseltä on tullut markkinoille myös Pouttu Nopeat -valmisruokia. Kuluttajat eivät olleet vielä löytäneet Nopeat-sarjan tuotteita ja Poutun tunnettuus rajoittui lähinnä ikonisiin jalostetuotteisiin. Tähän haluttiin muutosta, sillä maukkaissa valmisruoissa piili suuri potentiaali. Nopeat-valmisruoat ovat kotiruokamaisia tuotteita, joilla arjessa voi hyvällä omallatunnolla hieman oikaista – ilman, että tarvitsisi karsia mausta tai hyvistä ravintoarvoista.

Pouttu_01

Ratkaisu

Koska Poutun Nopeat ovat kuin kotiruokaa, sopivat ne koko perheelle kiireisen arjen 
pelastajaksi. Kun arkiruuanlaitosta säästyy aikaa, voi sitä käyttää tärkeisiin hetkiin ystävien ja perheen parissa. Tähän kantavaan ajatukseen perustimme ”Vaadi oikaisua” -konseptin, jossa perheen pienimmät vaativat vanhemmiltaan oikaisua arkeen, jotta aikaa jäisi jälkikasvun suosimiin aktiviteetteihin.

Konsepti ammentaa kankeasta ja virastomaisesta oikaisuvaatimuksesta. Se on tuotu kepeään ja humoristiseen maailmaan niin, että lapsi on askarrellut oman vaatimuksensa. Kaikki kampanjassa esiintyvät hahmot ja kuvitukset loimme tekoälyä hyödyntäen. Saimme aikaan sympaattisia kuvia, joista konseptin ydin ilmenee kirkkaasti. Tekoäly oli hyvin kustannustehokas tekotapa ja mahdollisuuksia erilaisiin hahmoihin ja skenaarioihin oli lukemattomia.

Pouttu_2

Käytännössä

Konsepti jalkautui radioon, sosiaaliseen mediaan, vaikuttajayhteistöihin ja K-Ryhmän medioihin – niin myymälöihin kuin digiin. Sanoman kanavilla pyörineet radiomainokset suunnittelimme ja käsikirjoitimme perinteiseen tapaan, mutta kaikki visuaaliset materiaalit loimme tekoälyllä. Oikaisuvaatimus sympaattisten lapsihahmojen käsissä oli tunnistettava ja toimi mainiosti sekä radiossa että visuaalisesti. Myös vaikuttajayhteistyöt taipuivat luontevaksi osaksi kampanjaa. Postaukset tavoittivat ja sitouttivat yleisöä tehokkaasti.

Pouttu_4

Tulokset

Kaiken kaikkiaan mainonta oli hyvin tuloksellista. Nopeat-tuoteperheen myynti kasvoi kampanja-aikana nelinkertaiseksi. Lisäksi esimerkiksi K-Ryhmän sivustolla olevaan arvontaan osallistui peräti 35 000 ihmistä.

Tekoälyn käyttäminen mainonnassa oli erittäin mielenkiintoinen elementti, joka säästi tuotannosta aikaa ja kustannuksia. Sympaattinen ”Vaadi oikaisua” -kampanja oli onnistunut ja tuloksellinen kokonaisuus, joka herätti laajasti huomiota.

 

Ota yhteyttä:
Oletko kiinnostunut tekoälyn tuomista mahdollisuuksista omassa markkinoinnissasi?
Jos aihe resonoi, ota reilusti yhteyttä:
samuli.justen@duran.fi
+358 12 34 56767

Pouttu_5